Kun ääni ei kestä, tarvitaan ääniterapiaa

Kun ääni ei kestä, tarvitaan ääniterapiaa 

Ihminen osaa todella arvostaa omaa ääntään vasta sitten, kun menettää sen. Ääni on tärkeä osa toimintakykyä, koska puhumattakaan ei voi olla. Vai oletko joskus kokeillut parin päivän täydellistä äänilepoa? Se vasta tuskaa on.  

Ääni on myös osa identiteettiämme ja toimii eräänlaisena käyntikorttina. Äänen perusteella teemme enemmän tai vähemmän tietoisesti päätelmiä mm. toistemme iästä, terveydentilasta ja tunnetiloista.  

Ei siis ihme, että ääniongelmissa on usein paljon pelissä: Miten selviän töistäni? Joudunko taas jäämään sairauslomalle? Mitä minusta ajatellaan, kun kuulostan tällaiselta? Jatkuuko näin loppuelämäni? 

Tunteet tulevat mukaan 

Kaikki me olemme joskus kokeneet tilanteita, joissa tunteet ovat tuoneet palan kurkkuun, saaneet äänensävyn kireäksi tai tehneet nielemisen vaikeaksi. Puhelimessa välittyy helposti, jos toisella alkaa esimerkiksi pinna kiristyä.  

Tunteet vaikuttavat ääneen kiertäjä- eli vagushermon vuoksi. Se on parasympaattisen hermoston tärkein hermo ja erittäin tärkeä myös äänentuoton kannalta. Lähes kaikki kurkunpään äänentuottoon osallistuvat lihakset ovat vagushermon hermottamia, joten ei ihme, että tunteemme heijastuva ääneen.   

Parasympaattisen hermoston merkittävä rooli voi tehdä äänihäiriön kuntouttamisesta hieman hankalaa. On vaikea sanoa, mikä on muna ja mikä kana, mutta usein äänihäiriö saa alkunsa tähän tapaan:  

Ääni jää käheäksi ylähengitystieinfektion jäljiltä => Kun ääntä ei tule, henkilö kokee painetta ja stressaa äänestään => Hän alkaa ”puskea”, jotta saisi edes jotain ääntä => Äänihuulet rasittuvat ja äänihäiriö pahenee => Stressi ja ahdistus lisääntyvät => Ääni huononee entisestään.  

Oikeaa äänenkäyttöä voi oppia 

Jos ääniongelmia on toistuvasti eikä lääkärin tekemässä äänihuulten tutkimuksessa ole löytynyt mitään elimellistä vikaa, äänihäiriötä pidetään toiminnallisena. Silloin kurkunpää – ja itse asiassa koko äänentuottoon osallistuva yläkroppa – pitää ”palauttaa tehdasasetuksiin” ja opettaa se tuottamaan ääntä rennosti ja tasapainoisesti. Tätä varten on olemassa meitä ääniterapiaan erikoistuneita puheterapeutteja.  

Jostain syystä äänihäiriöt ovat selvästi alidiagnosoituja – tai ainakin alikuntoutettuja. Tyypillinen tarina on, että opettaja, puhelinmyyjä tai muu puhetyöläinen on kamppaillut äänensä kanssa vuosia, ehkä hyvällä onnella saanut pari kertaa puheterapeutin ohjeita. Ja sitten hänet on jätetty toistuville sairauslomille yksin selviämään.  

Ääniterapiaa kannattaa vaatia. Jos sinulla on lääkärin toteama äänihäiriö eikä äänesi kestä työntekoa ja normaalia arkea, tarvitset kuntoutusta. Kuka tahansa lääkäri ymmärtää, että jakso ääniterapiaa on yhteiskunnalle halvempi kuin jatkuvat poissaolot työstä, inhimillistä kärsimystä unohtamatta.  

Jos sinulla on jatkuvia ääniongelmia, hakeudu puheterapeutille, jolla on kokemusta äänihäiriöiden kuntoutuksesta ja joka on käynyt alan koulutuksia. Usein puheterapeutin pakeille pääsee erikoissairaanhoidon piirissä, mutta tarvittaessa kuntoutukseen voi päästä myös maksusitoumuksella.  

P.s. Tiedäthän, että sinun ei ole pakko suostua tarjottuun palveluseteliin? Lain mukaan hyvinvointialue on velvoitettu järjestämään sinulle hoidon tavalla tai toisella, kuten maksusitoumuksella.  

Tea Majaniemi 

Puheterapeutti, FM 

2/2024